sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Ghostbusters kakku

Poika toivoi viime synttäreilleen ghostbusters kakkua. Mietiskelin tovin kuinka kakun toteuttaisin. Mieleeni tulikin ajtus, että tulostan kuvan paperille, piirrän sen leivinpaperille läpi ja kokoan kuvan piirroksen mukaan. 




Käytin kakkuun Sallisen mustaa, punaista ja valkoista sokerimassaa. Ensin mustaa kakun pintaan, sitten valkoinen haamu ja sitten punainen ympyrä. Huomaa, että haamun valkoiset kädet on nostettu punaisen sokerimassan päälle ja toinen käsi menee lautaselle. nämä tuovat mielestäni kakkuun hieman kolmiulotteisuutta. Rajaukset vielä mustalla sokerimassalla.

kaksiväriset lakritsi marengit

Viimeisestä kirjoituksestani onkin vierähtänyt jo tovi aikaa. Paljon kuitenkin on tullut tehtyä kaikenlaista, mutta jostain syystä en ole ehtinyt kirjoittamaan päivityksiä.

Marenki ohjeen  olenkin jakanut jo aikaisemmin, mutta tässä vinkki kaksivärisiin marenkeihin.



Valmista marenkiohje tuplana ja jaa se kahteen osaan. Mausta toinen osa lakritsi jauheella ja värjää harmaaksi/mustaksi. Toisen osan voit värjätä haluamallasi värillä. Itse käytin punaista pastaväriä.

Täytä pienet pursotinpussit toinen punaisella ja toinen harmaalla massalla. Laita sitten ison pursotinpussin sisään kaksi pienempää pussia kts. kuva.




Pursota sitten tavalliseen tapaan niin saat aikaan kaksivärisiä marenkeja.






lauantai 12. marraskuuta 2016

Valkosuklaa-mansikkakakku

Yritin ideoida kakun jossa yhdistän kaksi erilaista hyytelöä. Ensin valmistin pieneen rengasvuokaan mansikkahyytelön. Sitten tuorejuustokakku lähes tavalliseen tapaan, laittaen mansikkahyytelön sinne sisään.





5dl pakastemansikoita
sokeria
vettä
3 liivatelehteä

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Laita mansikat kattilaan lisää sokeria maun mukaan ja n.1dl vettä. Anna kiehahtaa hetki. Älä sekoita paljoa, jos haluat, että mansikat säilyvät ehjinä. Lisää joukkoon liotetut liivatelehdet ja kaada mansikkaseos pieneen rengasvuokaan. Anna hyytyä yön yli.

Pohja: 175g täytekeksiä (esim domino, adalmiina)
50g voita

Leikkaa leivinpaperista irtovuoan pohjalle pohjan kokoinen ympyrä.Hienonna keksit. Lisää joukkoon sulatettu voi. Levitä seos irtovuoan pohjalle ja laita vuoka siksi aikaa kylmään kun valmistat täytteen.

Täyte:
500g mascarponea
6dl vispikermaa
6 liivatelehteä
145g pandan valkosuklaata

Tein täytteen kahdessa osassa. Ensin 1/3 ja sitten 2/3 täytteestä. Siten sain mansikkarenkaan kakun keskelle. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Valmista ensimmäinen osa täytteestä, sekoita maskarponen (166g) joukkoon sulatettu valkosuklaa (48g). Lisää joukkoon kevyesti vatkattu kerma ja pieneen tilkkaan kiehuvaan vettä liotetut liivatelehdet. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä, niin että voit lisätä täytteen päälle vuoastaan irroitetun mansikkahyytelö renkaan. Sekoita loput täytteen aineet samalla tapaa ja lisää mansikkarenkaan päälle. Anna hyytyä seuraavaan päivään. Koristele ja nauti.

Koristeluun käytin valuvaa suklaaganachea 
200g tummaa suklaata 
100g kermaa
Paloittele suklaa. Lisää joukkoon lähes kiehuva kerma. Anna levähtää hetki ja sekoita.



Pieni rengasvuoka



sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pannacotta mansikka jälkkäri

Tässä vaikka sunnuntaiksi kiva kohtalaisen nopea jälkkäri, huomioiden valmistuspäivä ennakko. Pannacotta reseptin olenkin jakanut jo aikaisemminkin, joten tässä se uudelleen...




5dl kermaa
1dl maitoa
0,75dl sokeria
vaniljatanko
3 liivatetta (tähän vino versioon täytyy laittaa yksi liivate lisää)

soseutettua mansikkaa ja sokeria maun mukaan

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kerma, maito ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja rapsuta siemenet kerma-maidon sekaan. Lisää myös halkaistu vaniljatanko. Kiehauta kerma-maito, siivilöi. Lisää kuumaan seoksee liotetut liivatelehdet, niin että liukenevat. Jaa annos maljoihin ja laita jääkaappiin hyytymään vinoon asentoon. Anna hyytyä seuraavaan päivään. Lisää lasiin mansikkasose seuraavana päivänä ennen tarjoilua.



keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Moilas piirakka haaste

Tässä minun ideani Moilas piirakoiden tuunaukseen. Innostuinkin tekemään suklaisen jälkiruokapiirakan.




sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Savoiardi Persikkakakku

Pinterestin ihanasta maailmasta löytyy mitä ihanimpia ideoita... ja tässä sieltä löytynyt yksi idea.
Varsinaista tarkkaa reseptiä minulla tähän ei ole, sillä tein kakun vähän fiiliksellä niistä aineista mitä kaappista sattui löytymään...




Tein kakun irtopohjavuokaan, jonka pohjalle laitoin leivinpaperin ja reunoille reunakalvon. Savoiard keksit 24kpl reunoille ja pohjaksi keksi voi seos fiiliksellä mittaamatta keksien ja voin määrää...
Täyte:
3dl kermaa
500g tuorejuustoa (itse laitoin mascarponea ja violaa)
500g rahkaa
säilyke persikkaa kuutioituna (hieman myös persikan lientä)
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan
8 liivatelehteä (10 jos haluat kiinteämmän)
Persikkasose pintaan:
soseutettua persikkaa n 4dl
sokeria 
4 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuustot, rahka ja sokerit. Lisää tarvittaessa persikan lientä jos täyte on paksua. Lisää kuutioidut persikat. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne pieneen tilkkaan kuumaa vettä ja kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon. Laita kakku kylmään hyytymään. Valmista persikkasose ja lisää siihen  liiivatelehdet kuten edellä mainitsin. Kaada persikkasose varovasti jo hyytyneen kakun pintaan. Irroita kakku seuraavana päivänä ja koristele makusi mukaan.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Mämmi macarons

Tämän pääsiäisen alla mielessäni on pyörinyt ajatus mämmi macarons leivoksisita. Macaronsit ovat melko haaseellisia, eivätkä aina ota onnistuakseen, joten älä lannistu jos et onnistu ensiyrittämällä. Netistä löytyykin paljon erilaisia ohjeita ja näihin käytin Kinuskikissan sivuilta löytyvää reseptiä. Mämmi täytteeseen en aikaisemmin ole törmännyt, joten sen ohje on yksinkertaisuudessaan tässä...


Mämmitäyte:

100g maustamatonta tuorejuustoa
100g mämmiä
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Sekoita tuorejuusto ja mämmi keskenään. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Laita täytettä macaronsien väliin ja nauti.