sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Vappu munkit

Perinteisistä sokeroiduista munkeista poiketen teinkin täksi vapuksi valkosuklaalla kuorrutettuja munkkeja.




5dl maitoa
1,5tl suolaa
1,5dl sokeria
1rkl kardemummaa
2 munaa
2pss kuivahiivaa
reilu kilo vehnäjauhoja
100g margariinia

Koristeluun:
valkosuklaata
strösseliä

Sekoita maitoon suola, sokeri, kardemumma, munat, kuivahiiva, sula margariini ja jauhot.
Anna kohota.
Leivo kohonneesta taikinasta pieniä pyöreitä pullia. Laita vehnäjauhotetun (irtoavat paperista helpommin) leivinpaperin päälle. Peitä liinalla ja anna kohota.
Paista kuumassa öljyssä ruskeiksi.
Koristele jäähtyneet munkit valkosuklaalla ja strösselillä.

Tippaleivät

Vappu on kohta käsillä, joten tänään oli aamusta tippaleipien ja munkkien paistoa. Koirat herättivät jo puoli seitsemän, joten tässä on ollut jo hyvinkin koko aamu aikaa.


Tippaleivät:

2 munaa
4rkl sokeria
2,5dl maitoa
n.5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta

Sekoita ainekset, älä vatkaa. Paista kuumassa öljyssä. (Helpoten saat pursotettua taikinan öljyyn reikäkauhan päälle esim. käyttäen tyhjää puhdasta ketsuppipulloa)

Taikina nokallisessa muovipullossa



maanantai 22. huhtikuuta 2013

"Suolaiset" cupcakes´it

On pitänyt hieman kiirettä, joten en ole ehtinyt viimeaikoina päivittämään blogiani. Ajatuksissa on kuitenkin ollut että kokeilisin suolaisia cupcakeseja. Reseptiä voi muokata mielensä mukaan kokeilemalla eri makuvaihtoehtoja kalaa, lihaa, kasvista tai ihan vain juustoa. 


Tästä ohjeesta tulee 12kpl

2dl kermaa
2 munaa
0,5dl juoksevaa margariinia
100g naudan suolalihaa
150g juustoraastetta
4dl vehnäjauhoja
1rkl leivinjauhella
mustapippuria, persiljaa (kalalle voit laittaa tilliä)

Koristeluun tuorejuustoa

Sekoita kerma, munat ja juokseva margariini. Lisää naudan suolaliha, juustoraaste, mausteet ja vehnäjauho leivinjauhe seos. Jaa seos muffinssi vuokiin ja paista 200 asteisessa uunissa n. 20min. Koristele jäähtyneenä tuorejuustolla.




sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kääretorttu "kuvioitu"


Värjäys kokeilut jatkuu... viimeksi kokeilin väriä trio kakkuun ja nyt samaa ajatusta käyttäen kääretorttuun. Saat koristellun kääretortun nopeasti ilman kermaa ja muita hörhellyksiä. Vaikka vain tavallista hilloa sisään, rullalle ja torttu on valmis.
Kääretorttuohje on sama kuin pääsiäistortussakin.

Kääretorttu

3 kananmunaa
sokeria 
vehnäjauhoja ja perunajauhoja 
1/2 tl leivinjauhetta

pastaväriä


Piirrä kuvio leivinpaperille. Pursota punainen väri ensin sitten vaalea päälle.








Rakkaus aamiainen

Tässä idea vaikka äitienpäivä, isänpäivä aamupalaksi tai ihan muuten vaan...


Paahtamaton ennen paistoa

Paahdettu ennen paistoa

Tarvitset vain:
paahtoleipää, kananmunia ja piparkakkumuotin.
Ota piparimuotilla leivästä pala pois. Makusi mukaan voit halutessa paahtaa leivän ensin, kuumenna paistinpannu ja paista kananmuna leivän keskellä.
Pienet sydämet lautaselle saat ketsupista. Laita kaksi pistettä ketsuppia vierekkäin ja vedä veitsen kärjellä pisteet yhteen.


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Suklaa-valkosuklaa kakku

Suurena suklaan ystävänä halusin tehdä itselleni syntymäpäiväkakuksi tietenkin suklaakakun. Ajatuksissa oli yhdistää molemmat sekä valkean, että tummansuklaan.






Pohja:

200g keksejä
50g voita


Täyte:

5 liivatelehteä
100g tummaa suklaata
80g valkoista suklaata
250g maustamatonta tuorejuustoa
1,5dl sokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
2dl vispikermaa



Leikkaa irtopohjavuoan (24cm) pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperipala. Hienonna keksit. Lisää sulatettu voi. Taputtele keksiseos vuoan pohjalle.
Valmista täyte. Laita liivate lehdet likoamaan kylmään veteen kahteen eri astiaan. Toiseen kaksi ja toiseen kolme. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa myos valkuaiset ja puolet sokerista vaahdoksi.
Sekoita vaalea täyte. Ota 50g tuorejuustoa. Sekoita siihen sulatettu valkosuklaa, yksi keltuainen ja kaksi pieneen nestemäärään sulatettua liivatetta. Lisää joukkoon 1/3 vatkatusta kermasta ja 1/3 valkatusta valkuaisvaahdosta varovasti sekoittaen. Laita valkosuklaatäyte matalaan kelmulla tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (pienenpi kuin irtopohjavuoka, itse käytin 17cm vuokaa) jääkaappiin hyytymään.
Kun vaalea täyte on hyytynyt nosta se keksipohjan päälle. Valmista tummasta suklaasta ja lopuista aineksista tummatäyte samalla tavalla kuin vaaleakin. Lisää valmis tumma täyte vaalean täytteen ja keksipohjan päälle. Näin saat kaksivärisen kakun.






Suklaa koristeet:

sulatettua suklaata
vesi ilmapalloja

Kun suklaa on kovettunut jääkaapissa tyhjennä ilmapallo hitaasti, ettei suklaakoriste hajoa.





tiistai 2. huhtikuuta 2013

Trio kakku

Kahvikakulle hieman uutta ilmettä...




200g voita/margariinia
2dl sokeria
3 munaa
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

pastaväriä, kaakaojauhetta, tippa kermaa tai maitoa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen, hyvin kokoajan sekoittaen. Lisää kuivat aineet. Jaa taikina kolmeen yhtä suureen osaan. Värjää yksi osa punaisella pastavärillä ja yksi tummalla kaakaojauheella (lisää tähän osaan tippa kermaa). Laita raidoittain voideltuun vuokaan. Paista 175 asteessa n. 50- 60 min.