maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kookos-kuningatarneliöt

Pakastimessa on itselläni vielä viimekesäisiä marjoja, joille olen yrittänyt keksiä käyttöä eri muodoissan. Vanhasta Valion lämpimiä leivontahetkiä kirjasesta löysin tämän kuningatarneliöt ohjeen, jota hieman muuttelin ja näin syntyi kookos-kuningatarneliöt. Olivat kyllä oikein herkullisia vaniljakastikkeen kanssa.
Tein tämän pohjan vuokaan jonka koko on 26x20cm



pohja:
200g juoksevaa margariinia
1 1/4dl sokeria
1 muna
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
3/4dl maitoa
Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna kokoajan hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon kuivataineet ja maito. Taputtele taikina jauhoisin käsin voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa n. 10 minuuttia. Valmista sillävälin täyte.

täyte:
n. 7dl mustikoita, vadelmia, mansikoita
1 1/2rkl perunajauhoja
3/4dl  fariinisokeria 

muruseos:
100g juoksevaa margariinia
1 1/4dl sokeria
2dl kaurahiutaleita
1dl kookoshiutaleita
1tl vaniljasokeria
1/2tl leivinjauhetta

Sekoita puolisulaneiden marjojen joukkoon perunajauhot ja fariinisokeri. Levitä esipaistetulle pohjalle. Yhdistä muruseoksen aineet sekoittamalla ja ripottele marjojen päälle. Paista vielä 200 asteessa n. 25 minuuttia. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti