sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Angry Birds possukakku

Pojan kymmenvuotis synttäreille tuli tehtyä hänen pyynnöstä Angry birds kakku. Kakku on valmistettu kääretorttupohjasta kokoamalla se pyöreä pohjaiseen lasi kulhoo. Vuorasin lasikulhon kelmulla ja kokosin kakun kerroksittain laittaen kahteen väliin mansikkatäytettä.


Mansikkatäyte:

2dl vispikermaa
200g tuorejuustoa
n. 2dl mansikkasosetta
sokeria, vaniljasokeria
vaniljakreemijauhetta
3 liivatetta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatelehdet likoamaan. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon vähitellen mansikkasose. Itse käytin pakastemansikoita, joten lisäsin tässävaiheessa hieman vaniljakreemijauhetta, jotta sain tuorejuusto-mansikkaseoksesta paksumpaa. Lisää joukkoon vatkattu kerma. Lisää joukkoon pieneen vesimäärään liotetut liivatelehdet.

Leikkaa kääretorttupohjasta kolme erikokoista ympyrää ja kokoa kakku kulhoon kerroksittain. Kostuta pohjapalat sitruuna-vesi-sokeriliemellä. Laita kylmään hyytymään, mieluiten seuraavaan päivään asti.
Kumoa kakku tarjoiluvadille ja kuorruta sokerimassalla ( alle voikreemiä 100g voita ja 1dl tomusokeria). Koristele pikeerillä ja esimerkiksi lakumatosta leikatuilla paloilla.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Nopea savukalapiirakka

Joulun savukalan jämät on hyvä hyödyntää vaikkapa savukalapiirakkaan. Tähän voi käyttää lämmin- tai kylmäsavukalat. Itse käytin piirakkaani savu siikaa ja nieriää. Pohjan valmistuksen kanssa olen sen verran laiskistinut, että en nypi enää voita ja jauhoja ryynimäiseksi. Olen viimeaikoina käyttänyt voin tilalla juoksevaa margariinia, sillä pohja valmistuu nopeasti ja helposti.



150g juoksevaa margariinia
3dl vehnäjauhoja
0,5-1rkl kylmää vettä
1/2tl suolaa

Mittaa vehnäjauhot ja suola kulhon pohjalle. Sekoita joukkoon juokseva margariini ja vesi. Levitä taikina vuoan pohjalle ja esipaista n. 200 asteessa 5-7min. Valmista sillävälin täyte.

n. 200g savukalaa
sipuli/purjoa
1prk ranskankermaa
2 munaa
Lime pepper mausteseosta
tilliä
100g juustoraastetta 

Sekoita ranskankerman joukkoon munat ja mausteet. Levitä savukala ja hienonnettu purjo/sipuli esipaistetun piirakkapohjan päälle. Lisää juustoraaste ja ransankerma-muna seos.



torstai 26. joulukuuta 2013

Viski sinappi

Jouluksi tuli tehtyä ensimmäistä kertaa itsetehtyä sinappia. Monesti tapaa ohjeissa olla konjakkia, mutta ajattelin itse laittaa viskiä, koska sellainen pullo meillä sattui olemaan avattuna. Ihan hyvä kokeilu sanoisin.
Tämä sinappi on melko väkevää.


1dl sinappijauhetta (Colman's)
1dl sokeria
1dl vispikermaa
1dl kananmunaa
1/4tl suolaa
2tl viskiä

Sekoita sinappi ja sokeri kattilassa. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi, lisää vielä munat ja sekoita uudelleen tasaiseksi. Kuumenna seos kiehumispisteeseen kokoajan sekoittaen. Anna jäähtyä. Mausta suolalla ja viskillä.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kermakakkua joulumyyjäisiin...

Hieman kiireisestä työviikosta johtuen valmistin poikieni jalkapallo joukkueen myyjäisiin (osa 2) nopeasti valmistuvia kuivakakkuja. Tämä kakku on oma suosikkini.



3 munaa
2dl sokeria
100g voita
1,5dl kermaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1,5tl kardemummaa

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet vuorotellen kerman ja rasvan kanssa vaahdon joukkoon. Kaada taikina korppujauhotettuun vuokaan. Paista 150 asteessa tunti

tiistai 3. joulukuuta 2013

Luumuiset tuulihatut

Luumuiset herkut kuuluvat ehdottomasti tähän joulun aikaan. Siksi ajattelinkin valmistaa tuulihattuja luumu täytteellä.



Taikina:

75g voita
2dl vettä
1 1/4dl vehnäjauhoja
2 munaa

Kiehauta voi ja vesi. Sekoita joukkoon vehnäjauhot voimakkaasti sekoittaen. Anna seoksen kiehua samalla, kunnes se on tasaista ja kiiltävää, sekä irtoaa kattilan pohjasta. Ota kattila levyltä. Lisää munat jäähtyneeseen seokseen.
Pursota ruusukkeiksi pellille ja paista 200 asteessa n. puoli tuntia. Älä avaa uunin luukkua ensimmäisen vartin aikana.

Täyte:

1dl vispikermaa 
1prk (250g) mascarponea
1/2prk luumusosetta
vaniljasokeria ja sokeria maun mukaan

Notkista mascarpone sekoittamalla. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää luumusose ja vatkattu kerma mascarponen joukkoon. Mausta ja tarkista maku. 
Täytä tuulihatut juuri ennen tarjoilua.

torstai 28. marraskuuta 2013

Koristellut piparit joulumyyjäisiin...

Poikieni urheiluseura osallistuu perjantaina ja lauantaina joulumyyjäisiin joulukadun avajaisissa. Pitihän minunkin tietenkin laittaa korteni kekoon ja valmistaa heille myyntiin koristeltuja pipareita. 




sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Glögi-sinihomejuusto kakku

Glögi kakku on ennestään tuttu varmaan monille, mutta halusin siihen jotain uutta. Glögi, piparit ja sinihomejuusto mielestäni vain kuuluvat yhteen. Tässä oma uusittu versioni glögi kakusta.

Pohja:
170g pipareita
60g voita

Täyte:
250g mascarponea
2tl vaniljasokeria
0,5dl sokeria
2dl vispikermaa
1rkl Triple sec likööriä
4 liivatelehteä +tippa vettä

1/2 pussia sinihomejuusto murua (n.75g)

Kiille:
2,5dl glögitiivistettä
1dl vettä
6 liivatetta

Murskaa piparit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Levitä leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja laita hetkeksi kylmään. Valmista silläaikaa täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan n. viideksi minuutiksi. Sekoita mascarpone, sokerit ja likööri. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita mascarponen joukkoon. Sulata liotetut liivatelehdet pieneen vesimäärään ja sekoita täytteen joukkoon. Ota pohja kylmästä, lisää pinnalle sinihomejuustomurua. Laita sen päälle täyte ja laita kylmään hyytymään pariksi tunniksi.
Valmista kiille hyytyneen tortun päälle. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan n. viideksi minuutiksi. Laita 0,5dl glögitiivistettä kattilaan ja sulata liotetut liivatelehdet siihen. Lisää sulatetut liivatelehdet lopun glögi-vesiseoksen joukkoon. Lusikoi varovasti hyytelön päälle ja laita kylmään. Tarjoa seuraavana päivänä.



lauantai 16. marraskuuta 2013

Levy lihapiirakka

Omat vanhempani ovat tehneet paljon tätä herkkua oman ohjeensa mukaan. Nyt tein tästä hieman erilaisen, oman näköiseni piirakan.



500g naudan jauhelihaa
1 sipuli
valkosipulia
soijaa, worcestershire kastiketta
chiliä, paprikajauhetta, pippureita, suolaa
puolikas punainen paprika
1dl jasmin riisiä

valmista voitaikinaa
kananmunaa voiteluun
seesamin- ja unikonsiemeniä koristeluun

Ruskista jauheliha ja mausta. Keitä riisi. Sekoita keitetty riisi jauhelihan sekaan. Lisää joukkoon myös pieneksi kuutioitu paprika.
Kaulitse voitaikinalevyt uunipellin kokoisiksi. Laita levyn päälle jauhelihatäyte. Laita toinen levy kanneksi ja taita taikinaa hieman toisen levyn alle, niin se pysyy kiinni. Voitele kananmunalla ja pistele haarukalla voitelun jälkeen. Koristele seesamin-ja unikonsiemenillä. Paista 200 asteessa kypsäksi.






torstai 14. marraskuuta 2013

Kotijuusto

Tätä herkkua olen useamman vuoden ajan tehnyt aina jouluksi, ja joskus ihan muuten vain. Nyt haluan jakaa tämän ihanan reseptin eteenpäin.



nokare voita
3l maitoa
1l piimää
5 munaa
suolaa
1 muna voiteluun

Sekoita munat ja piimä. Sulata kattilan pohjalla nokare voita. Lisää maito kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Lisää muna-piimä seos. Pienennä levyn lämpötilaa ja anna juustomassn erottua. Älä sekoita välillä. Juustomassa on kunnolla erottunut kun kokeilet reikäkauhalla juustomassaa ja jäljelle on jäänyt "kirkas vihertävä" hera. Kerää juustomassa siivilän avulla kattilasta eri astiaan. Kun olet saanut kaiken juustomassan talteen mausta juustomassa suolalla. Suolaa saa mielestäni olla melko reilusti. Vuoraa siivilä harsolla, kahvinsuodatin paperilla yms. ja laita juustomassa vuorokaudeksi kylmään valumaan. Laita siivilän päälle painoksi vaikka sopivan kokoinen pikkulautanen. 
Kumoa juusto seuraavana päivänä uunivuokaan folion päälle. Voitele pinta kananmunalla. Paista kuumassa 250-300 asteisessa uunissa, niin että saa kauniin värin (älä laita juustoa uuniin ennenkuin uuni on tarpeeksi kuuma, saattaa lässähtää). Anna jäähtyä hieman ja tarjoa sellaisenaan tai vaikkapa lakkahillon kera. 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Burgundinpata

Yksi ehdottomasti lemppari lihapatani on nimenomaan burgundinpata. Pata vaatii useamman tunnin valmistuakseen, mutta se on helppo valmistaa.
Raaka-aineita en tälläkertaa mitannut tarkkaan... pata on tehty mutu tuntumalla.
Vaikka raaka-aineita on paljon pata valmistuu lähes itsestään. Hieman pilkkomista, paistoa ja pitkää haudutusta, niin pata on valmis. Jos haluat oikaista, niin osta liha ja pekoni valmiiksi kuutioituna. 




1kg naudan sisäpaistia
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1/2 plo punaviiniä
lihalientä
1prk(70g) tomaattipyrettä
1prk kokonaisia herkkusieniä
hillosipuleita
1/2pkt pekonia
vehnäjauhoja 
pari timjamin oksaa
suolaa, mustapippuria

Kuutio paisti. Ruskista lihakuutiot pannulla kuumassa öljyssä. Laita lihakuutiot pataan ja lisää lihalientä ja punaviiniä, niin että lihat peittyvät. Lisää pilkotut kuullotetut sipulit ja ruskistettu pekoni. Anna kiehua hiljalleen 1,5-2 tuntia (lisää välillä punaviiniä ja lihalientä). Lisää kokonaiset herkkusienet liemineen, tomaattipyre ja hillosipulit. Anna kiehua vielä hetki, tarkista maku ja suurusta vesi-vehnäjauhosuukursella. Kiehauta vielä noin 10 min, että vehnäjauhot kypsyvät. Tarjoa riisin tai perunan kera ja nauti

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivän lohileivos

Jostain syystä meillä kalavoileipäkakku on yleensä se ykkösvaihtoehto kun tehdään voileipäkakkua. Olen aikaisemminkin kirjoittanut kalavoileipäkakku ohjeen tänne blogiini. Tämä kuitenkin poikkeaa hieman täytteiden osalta. Vihreä täyte välissä on tuorejuustosta ja hernesoseesta tehty tahna, joka antaa leivokselle uutta tvistiä. Kalatäyte on sama kuin edellisessäkin ohjeessa.



Herne täyte:

300g pakasteherneitä
100g tuorejuustoa
sitruunamehua
suolaa, sokeria

Kiehauta herneet suolalla maustetussa vedessä. Siivilöi ja aja soseeksi. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja sokerilla. Anna jäähtyä. Lisää jäähtynyt hernesose notkistetun tuorejuuston joukkoon.

Lohitäyte:

500-600g lämminsavulohta
2 prk ranskankermaa
1 pieni sipuli
tilliä
mustaapippuria, sormisuolaa
sitruunamehua




perjantai 25. lokakuuta 2013

Halloween...

Ensiviikollahan on halloween ja sitä silmälläpitäen piti kokeilla seuraavanlaisia juttuja.
Haamu pikkuleipä ja monsteri tacoja...


Haamupikkuleipien vaalea pohja:

250g voita
1dl sokeria
1 keltuainen
5,5dl vehnäjauhoja

Sekoita nopeasti rasva, sokeri, keltuainen ja vehnäjauhot. Laita taikina hetkeksi kylmään. 
Kaulitse taikinasta ohut levy ja ota siitä muotilla haluamasi mallisia pikkuleipiä.
Haamu piparimuottia minulla ei tietenkään ollut tähän hätään, joten turvauduin taas piirtämiseen. Malli pahville ja sillä sitten veitsen avulla taikina taipuu haamuiksi.
Paista 200 asteessa niin kauan kunnes saavat vaalean ruskean värin.
Sekoita munanvalkuaisesta, sitruunamehusta ja tomusokerista pikeeri. Koristele jäähtyneet pikkuleivät.

Taco monsterit


tacokuoria
jauhelihatäytettä 
jääsalaattia
tomaattia
cheddar sulatejuusto viipaleita ja
oliiveja

torstai 24. lokakuuta 2013

Maailman paras pannukakku

Oman muistikuvani mukaan kun lapsuudenkodissani tehtiin pannukakkua, niin se oli nimenomaan tätä maailman parasta pannaria. En ole osannut luopua tästä ja olen tehnyt paljon sitä myös omille lapsillenikin. Tämä pannari on hyvää sellaisenaankin tai hillon kera. Pannari on kyllä melko makeaa ja rasvaista, mutta niin hyvää. 
Meillä tämä tekee hyvin kauppansa...
Olen kokeillut tätä ohjetta myös pelkkään veteen ja myös maitojauheen kera. Ainoa ero on oikestaan väri. Veteen tehty pannari on paistopinnaltaan paljon vaaleampi, mutta sekin maistuu yhtä hyvälle.




4dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1tl vaniljasokeria
8dl maitoa
2 munaa
100g sulatettua margariinia tai voita

Mittaa kulhoon ensin kuivat aineet. Sekoita maito joukkoon vähitellen, niin ei tule paakkuja. Lisää munat ja rasva. Anna taikinan turvota hetki. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia. 

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kinuskikakku

Tämä kakku on pojalleni joka täyttää 12-vuotta. Hän itse toivoi kinuskikakkua. Täytteeksi laitoin itsetehtyä päärynähilloa (ohje löytyy elokuun arkistosta) ja suklaa-mascarpone täytettä.



Pohja

3 munaa
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1/2dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Suklaa-mascarponetäyte

100g tummaa suklaata
1prk(250g) mascarponea
2dl kermaa vaahdotettuna
sokeria maun mukaan

Sulata suklaa ja lisää jäähtyneenä notkistetun mascarponen joukkoon. Lisää vaahdotettu kerma ja tarvittaessa sokeria.
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuttamiseen voit käyttää vaniljasokerilla maustettua maitoa. Kokoa kakku kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan. Laita kylmään ja koristele seuraavana päivänä.

Kinuski

1,5dl kermaa
1,5dl fariinisokeria (puolet voit halutessasi laittaa tavallista sokeria)

Keitä, kunnes paksuuntuu. Lisää nokare voita ja vaniljasokeria. Levitä kakun päälle.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Mamman marjapiirakka uudessa kuosissa

Tämän marjapiirakan idea lähti työkaverin tekemästä puolukka-kinuskipiirakasta. Ajattelin kuitenkin yhdistää vanhan tutun mamman marjapiirakan ja kinuskin maut yhteen. 
Meillä jostain kumman syystä punaiset viinimarjat eivät millään meinaa kadota pakastimesta, joten ajattelin myös yhdistää ne kinuskin kanssa. Tässä lopputulos. Voin sanoa, että oli ihanan makuista, kun kinuskikin oli vielä hieman lämmintä.



pohja

125g juoksevaa margariinia
3 1/2dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
2rkl sokeria

Punnitse margariini. Lisää joukkoon kananmuna ja sokeri. Sekoita nopeasti. Lisää vehnäjauho. Sekoita vielä uudelleen nopeasti. Taikina on valmis. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa n. 5min 200 asteessa.
Valmista sillä välin mamman marjapiirakasta tuttu kermaviilitäyte. Levitä se hieman paistuneen piirakkapohjan päälle.

1prk kermaviiliä
1 muna

Jatka paistamista kunnes piirakka on kypsä n. 20min. Paistamisen aikana keitä samalla kinuski, sehän valmistuu lähes itsekseen.

kinuski:
2dl kermaa
1dl fariinisokeria
1dl sokeria 

Lisää valmiin kinuskin joukkoon nokare voita ja vaniljasokeria.
Kun piirakka on valmis, niin itselläni oli kinuskikin valmis samaan aikaan. Pakasteesta jäiset punaherukat lämpimän piirakan pintaa ja kinuski päälle. Anna levähtää hetki ja tarjoa lämpimänä.



sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Supertahmainen suklaakakku

Tämä ohje oli ehdottomasti lisättävä sivuilleni. Meidän kuopus kohta kymmenvuotias halusi taas ilokseni leipoa. Hän kaivoi esiin oman Mauri Kunnaksen Tassulan iloisen keittokirjan ja valitsi tämän ohjeen. Ohje on erittäin helppo ja kakun maku erinomainen. Esillelaitto myös pojan käsialaa. 




Tässä suora lainaus kirjasta.

100g voita
3dl sokeria
2 munaa
1 1/2dl vehnäjauhoja
4rkl kaakaojauhetta (tummaa, ei siis kaakaojuomajauhetta)
1tl vaniljasokeria
pikkuriikkinen ripaus suolaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sulata voi tai margariini ja anna jäähtyä hieman. Lisää sokeri ja munat. Sekoita munien rakenne rikki, älä valkaa. Lisää loput aineet ja sekoita-älä edelleenkään vatkaa!! Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan, mutta älä levitä aivan reunoille saakka. Paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Älä paista liian kauan: on tarkoitus, että kakku jää tahmeaksi. Jos kakku on levinnyt kiinni vuoan reunoihin, irrottele se terävällä veitsellä ennen irtopohjavuoan reunuksen avaamista, jotta kakku ei repeile. Jos haluat voit koristella kakun ennen tarjoilua tomusokerilla.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Tonnikala tortillat

Toinen pojistani on menossa taas huomenna jalkapallo turnaukseen. Tässä hyvä ja nopea välipala pelien tauko hetkiin. 



Täyte (kahdeksaan tortillaan)

200g maustamatonta tuorejuustoa
1prk tilli tonnikalaa
pala tuoretta chiliä

jääsalaattia
paprikaa
kirsikkatomaatteja
vihreitä oliiveja

Sekoita tuorejuuston joukkoon tonnikala. Mausta chilillä. Levitä täytettä tortillojen päälle. Lisää tuoreita kasviksia makusi mukaan ja kääri rullalle.
Maistuu yhtä hyvin eväänä, kuin iltapalanakin      

Pähkinä-kinuski torttu

Tänäänkin teki mieleni jotain ihanan makeaa. Siispä tein tämän kokeilun.



pohja

2 munaa
1,5dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Paista 200 asteessa kypsäksi. Anna jäähtyä hieman.
Kakun ollessa uunissa paahda mieleisiäsi pähkinöitä pannulla niin että saavat vähän väriä. Keitä myös kinuski.

kinuski

2dl fariinisokeria
2dl kermaa
nokare voita 

Keitä fariinisokeria ja kermaa hiljalleen noin 20-30min, kunnes paksuuntuu. Sekoita joukkoon voi.

Kostuta torttu sitruunalla maustetulla sokerivedellä.

1/2 rkl sokeria
1/2 dl vettä
sitruunamehua

Lisää tortun pinnalle paahdetut pähkinät sekä kinuski. Anna jäähtyä, tai nauti heti hieman lämpimänä kuten me teimme. 







sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Taulu kierrätysmateriaaleista osa 2

Projektit jatkuu... tämän kuvan ja idean löysin pinteres sivustolta. Kuvan piirsin mallikuvasta kopioiden vapaalla kädellä. Se sitten taas sabluunaksi ja... tässä lopputulos


Suklaakakku

Tämän kakun tein Tupperware rengasvuokaan. Kakku täytyy siis tehdä niinsanoitusti väärässä järjestyksessä, eli pohja laitetaan täytteen päälle.



Pohja

100g suklaa digestiivejä
25g voita

Täyte

4 liivatelehteä
100g tummaa suklaata
100g tuorejuustoa
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1 keltuainen
1 valkuainen
2dl kermaa

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Sekoita tuorejuuston sekaan suklaa, puolet sokerista, vaniljasokeri ja keltuainen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi lopun sokerin kanssa. Vaahdota kerma. Yhdistä vaahdot varovasti, lisää sulatetut liivatteet joukkoon. Kaada vuokaan. Anna jähmettyä kaapissa useampi tunti ja lisää sitten hyytyneen täytteen päälle pohja. Hienonna digestiivit ja lisää sekaan sulatettu voi. Lusikoi täytteen päälle tiiviisti ja laita kylmään. Tarjoa ja koristele seuraavana päivänä.

Hauki genellit, kanttarellikastike ja röstiperuna

Pakko tunnustaa, että genellejä en ole aiemmin tehny, mutta nyt on sekin kokeiltu. Hauesta kalana olen aina pitänyt ja sama täytyy todeta edelleen, että hyvää oli. Kastike syntyi tuoreista mieheni keräämistä kanttarelleistä. Koska en ole "tavallisen" perunan ystävä, niin taas tuli tehtyä jotain muuta eli röstiperunaa tälläkertaa.



Genellit

700g haukifilettä
4 dl kermaa
10g suolaa
valkopippuria
tilliä

Jauha fileet koneella hienoksi ja lisää seokseen kerma ja mausteet. Muotoile massasta kahdella ruokalusikalla munan muotoisia genellejä ja hauduta ne kalaliemessä kattilassa n. 10min kunnes kypsyvät.

Röstiperuna

5 isohkoa perunaa
1/2 iso sipuli
raastettua parmesania
suolaa
kananmuna

Raasta perunat, valuta. Pilko sekaan sipuli. Lisää parmesan, suola ja kananmuna. Kananmunaa ei ole pakko laittaa, mutta röstit on mielestäni helpompi kääntää kun seassa on kananmunaa. Paista lettupannulla pieniksi pihveiksi.

Kanttarellikastike

kanttarellejä
sipulia 
kermaa ja hieman vettä
vehnäjauhoja
suolaa, mustapippuria

lauantai 21. syyskuuta 2013

Taulu kierrätysmateriaaleista

Olen tällä hetkellä hyvin innostunut kehittelemään kaikkea uutta kierrätysmateriaaleista. Viimeisin tekeleeni on tämä taulu.


Asettelin laudat hieman epämääräiseen järjestykseen, kiinnitin ne toisiinsa ja maalasin pohjan valkoiseksi.
Tekstin sommittelin ja kirjoitin paperille ja leikkasin se irti, jotta sain sabluunan. Tämän jälkeen maalasin tekstin sabluunaa apuna käyttäen laudoituksen päälle. Maalin kuivuttua hioin pintaa hieman, jotta se näyttäisi kuluneelta.




Lämpimät leivät

Tässä lisää vinkkejä iltapalalle. Monet ovat varmasti tehneet joskus lämpimiä voileipiä, mutta näihin leipiin olen juustokuorrutuksen lisännyt majoneesia ja kananmunaa.




8-10 paahtoleipää
ketsuppia, sinappia
leikkele (palvikinkku, kalkkuna yms. mitä kaapista löytyy)
ananasrenkaita
aurajuustoa
1 pss juustoraastetta
1 kananmuna
3/4dl majoneesia

Voitele paahtoleivät sinapilla ja ketsupilla. Lisää päälle leikkele, ananas ja aurajuusto. Sekoita juustokuorrute juustoraasteesta, kananmunasta ja majoneesista. Lisää kuorrute leipien päälle ja paista uunissa kauniin ruskeaksi.





torstai 12. syyskuuta 2013

Paistettua siikaa, juurespyttipannu, uppomuna

Eilen kaupasta tarttui mukaan siika. Lisäkkeitä en tyypilliseen tapaani sen erityisemmin miettinyt, ennenkuin katsoessani tänään jääkaappiin. Parhaat jutut syntyy mielestäni silloin, kun joutuu käyttämään mielikuvitusta ja käytettävissä olevia raaka-aineita. 
Eiliset perunat taipuivat juures- "spydäriksi" (niinkuin tapaan pyttipannua kutsua). Kaveriksi uppomuna ja vielä viimehetkellä tuli mieleeni... tilliöljy.
Hyvin upposi ja isäntäkin oli tyytyväinen annokseensa.


Spydäri:

keitettyjä eilisiä perunoita
sipulia
porkkana raaka
paprikaa
öljyä, suolaa

Pilko kaikki ainekset pieniksi kuutioiksi. Paista porkkana kuumalla pannulla lähes kypsäksi. Lisää sipuli ja paprika. Paista hetki. Ota pois pannulta. Paista perunat kuumassa öljyssä kullan ruskeiksi, lisää muut paistetut raaka-aineet. Mausta suolalla.

Uppomuna:

1,5l vettä 
2rkl etikkaa
suolaa
muna

Keitä vesi. Lisää suola ja etikka. Riko kananmuna korvalliseen kahvikuppiin. Lisää munat yksitellen veteen nopeasti kaataen. Voit tehdä veteen pyörteen lusikalla pyörittäen, johon kaadat munan. Keitä pari kolme minuuttia ja nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle.

Tilliöljy:

oliiviöljyä
tilliä, suolaa

Sekoita tilli  sauvasekoittimella oliiviöljyn joukkoon, mausta

Siika kokonainen/file

Käsittele siika ja leikkaa annospaloiksi. Paista kuumalla pannulla ja tarjoa heti.




keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Jauheliha nachos lautanen

Tässä nopea herkku vaikka ruoaksi tai iltapalaksi. 

400g jauhelihaa
1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
1/2-1 chili palko
1rkl vehnäjauhoja
2rkl tomaattipyrettä
1 1/2dl vettä
soijaa, suolaa, pippuria
1prk  maissinjyviä
tortilla chipsejä

Ruskista jauheliha. Lisää sipuli, valkosipuli, chili ja tomaattipyre. Sekoita vehnäjauhot jauhelihan sekaan. Lisää vesi ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen kunnes vehnäjauhot kypsyvät n. 10 min. Lisää sekaan maissinjyvät.
Asettele tortilla chipsit lautasille ja laita jauhelihaseosta päälle. Raasta pinnalle cheddarjuustoa. Laita hetkeksi uuniin grillivastuksn alle, niin että juusto sulaa. Nauti!




maanantai 9. syyskuuta 2013

Mutakakku

Viikonloppuna mietiskelin, että mitähän sitä leipoisi... jotain mitä en ole vielä kokeillut. Mutakakku on ollut mielessä muutaman kerran ja nyt ajattelin kokeilla kyseistä reseptiä. Tämä ohje on Valion sivuilta. 
Kaapista ei tietenkään löytynyt tarpeeksi tummaa suklaata, mutta lisäsin joukkoon Fazerin sinistä. Mutta en usko että se vaikutti lopputulokseen juuri mitenkään. Itse paistamisen suhteen olisin saanut olla maltillisempi, sillä mielestäni kakku kypsyi liikaa, eikä jäänyt tarpeeksi pehmeän suklaiseksi. Joten ehdottomasti 15 minuuttia riittää.






150g voita
1 1/2dl sokeria
3 munaa
3 1/2dl vehnäjauhoja
1/2tl leivinjauhetta
2rjl kaakaojauhetta
150g taloussuklaata

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Lisää kuivat aineet siivilän läpi.
Sulata suklaa mikrossa ja sekoita taikinan joukkoon. Paista 200 asteessa n. 15-20min.
(käytin irtopohjavuokaa, jossa oli lisäksi leivinpaperi pohjalla)
Tarjoa vaikka jäätelön kera...

lauantai 7. syyskuuta 2013

Paistettua lohta, pekoni-perunapyree, beurre blanc ja paistetut kasvikset...

Yksi suosikki kastikkeitani kalalle on ehdottomasti perinteinen Ranskalaisen keittiön voi viinikastike Beurre Blanc. Tänään lohi sai kaverikseen tätä Beurre Blanc kastiketta ja pekoni-perunepyreetä.



Beurre blanc

1 sipuli
2dl valkoviiniä
1dl valkoviinietikkaa
1dl vettä
2dl kermaa
200g voita
suolaa, valkopippuria

Laita sipuli, valkoviini, valkoviinietikka ja vesi kattilaan. Keitä kokoon kunnes puolet on haihtunut. Lisää kerma ja kiehauta. Siivilöi ja keitä kokoon n. viisi minuuttia kunnes sakenee. Vatkaa joukkoon kylmä voi sauvasekoittimen avulla. Tarkista maku. Kiehauta ennen tarjoilua. Älä keitä.

Pekoni-perunapyree

Jauhoisia perunoita
rapeaksi paistettua pekonia
Maustettu kerma juusto
voita ja suolaa

Keitä perunat kypsiksi. Paista pekonit rapeiksi. Laita pekonit kylmään pannuun ja levy päälle, näin saat rapeita pekoneja. Laita paistetut pekonit talouspaperin päälle. Pilko pekonit pieniksi.
Valmista perunamuusi perunoista, maustetusta kermasta ja lisää nokare voita. 
Lisää muusin joukkoon pilkotut pekonit


Paistetut kasvikset

Kasviksia maun mukaan.. sipulia, porkkanaa, paprikaa, kesäkurpitsaa yms
suolaa ja sokeria

Pilko kasvikset ohuiksi suikaleiksi. Paista kuumalla pannulla öljyssä, mausta suolalla ja sokerilla.